Tervetuloa blogiini, ja toivottavasti viihdyt lukiessasi tekstejäni!
Kerron pääasiassa akvaarioistani ja kaikkeen siihen liittyvästä sekä akvaristin arjesta iloineen, suruineen sekä kiinnostuksesta plekoihin ja muihin persoonallisiin kaloihin. Löydät myös blogistani tietoa satunnaisista akvaariokaloista (mm. niistä mitä minulla on/on ollut akvaarioissani).

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Kuulumisia

Heippa taas lukijat!
Ajattelin laittaa tänne "vähän" kuulumisia mitä akvaarioille kuuluu tällä hetkellä.

350 litrasessa ei ole hirveän paljoa tapahtunut, ostin sinne viiden rubiinibarbin kaveriksi viisi lisää, eli nyt niitä on jo kiitettävä parvi (10kpl). Ja sitten on tapahtunut myös jotain surullisempaa. Nimittäin jouduin lopettamaan toisen haarniskamonneistani, sille oli tullut ilmeisesti uimarakon tulehdus ja se kieppui vedessä ja hengitti todella vaivalloisesti ja lopuksi se lähti ajaitumaan liikkumatta ja värittömänä virran mukana, joten näin parhaaksi lopettaa kalan kärsimykset, mutta silti olen surullinen sen kohtalosti, kun olin jo ehtinyt kiintyä siihen vaikka ei se mulla kovin kauaa ehtinyt olla edes :(

Mutta elämä jatkuu ja aion ostaa toiselle jäljelle jääneelle haarniskalle uuden kaverin, joka toivottavasti elää edes vähän pitempään kuin edellinen haarniska raukkani.

Ja meinasinkin jo melkein unohtaa, että hankin myös tuohon 350 Tetran C02-hiilarisetin, joka tarjoaa 
(ainakin myynti tekstin mukaan) helposti lisä hiilidioksidia altaaseen kasveille.
Täytyy kyllä parin viikon kokemuksella todeta, että kasvit on kyllä kasvaneet kiitettävästi, joten taitaa tuosta olla ihan oikeasti jotain apua.

Ostin myös tuon hiilarisetin lisäksi aapelin akvaariosta  Eheimin ilmastimen joka osoittautui ensiksi vähän liiankin tehokkaaksi, mutta kun tyhmäkin (lue: minä) tajusi miten sitä kuplien tuloa voi säätää niin saatiin akvaarioon ihan hyvä "kuplimistahti" (onkohan se edes sana?)

Ja sitten toisiin aiheisiin... Kun tuo 350 litranen tuli niin ajattelin ensin, että myyn nuo toiset pienemmät altaat kokonaan pois ja keskityn pelkästään tuohon isoon tankkiin, ja ehdinkin myydä tuolta 50 litraisesta kaikki neontetrat ja kääpiömonniset pois. Mutta toisin vaan kävi, kyllä mä tuon 100 litraisen myin, mutta jätinkin itselleni tuon 50 litraisen, kun minulle jotenkin kummasti ajautui kolme pehmeän veden kantaa olevaa platya.

Ne olivat siis ihan oikeaa pehmeän veden kantaa (eikä todellakaan mitään Kaukoidän kovan ja jopa murtoveden kasvatteja mitä nykyään lähes kaikkien kauppojen myynti altaista löytyy.)
Ne platyt sitten päätin jättää tuonne 50 litraiseen siksi aikaa kunnes saan haalittua niille jostain käytetyn (koska en viitsi nyt enää ostaa uutta allasta, kun justiin olen tuon uuden 350 litraisen ostanut.) n. 120-200 litraisen altaan. Ja siitä tuleekin oikein pelkille synnyttäville hammaskarpeille pyhitetty allas, ja sinne otan platyjen lisäksi ehkä mustamolleja tai miljoonakaloja, niitäkin tietysti pehmeän veden kantaa, jahka vain jostain löydän;-)

Kyllä sinne varmaan jotain muitakin kaloja tulee kuin pelkästään noita synyttäviä, esim. "super red"- partis on pyörinyt mielessä siitä lähtien, kun näin Fisuttaren AW:ssa laittaman kuvan omistaan, että sellaisen/sellaisia voisi ottaa sitten tuonne hammaskarppilan pohjalle mönkimään. Mutta katsotaan sitä sitten ensi vuoden puolella, kun sen altaan jostain hommaan.

Olen myös taas hurahtanut nanoihin, ja olen oikeastaan jo sellaisen tilannutkin.
Tosin vähän erikoisemman muotoisen 40 litraisen, nimittäin sellaisen "Laptop"-altaan, joka on todella komean näköinen. Aqua-webissä käyttäjänimellä oleva Amos rakentelee niitä tilauksesta, ja heti kun näin kuvan siitä altaasta niin ajattelin että tuollainen on saatava, sitten selvitin mitä noi maksaa ja kuulemma 40 litraine maksaa vain 50 euroa, joka ei ole mielestäni paha hinta noin erikoisesta ja hienosta altaasta;-)

Ostin myös häneltä altaaseen Liwal-merkkisen 11 wattisen valaisimen, joka saa nyt ainakin tähän alkuun riittää, katsotaan sitten jos näen lisävalon tarpeelliseni ostanko vielä toisen valaisimen lisäksi, mutta katsotaan sitä tosiaan sitten, kun ensin olen tuon altaan saanut sekä myös pystytettyä sen.

Tuohon 40 liraiseen olis tarkoitus siirtää 50 litraisesta kaikki kirsikkasukaravut (ainakin kaikki mitkä saan kiinni) ja otan sinne ehkä myös joitain muita sukarapuja. Ainakin yksi hyvä vaihtoehto mielestäni olisi sakurasukarapu joka on (vissiin) kirsikan viljelymuunnos, ainakin eräs harrastaja niin väitti.

Mutta päivittelen tuon 40 litrasen Laptopin tilannetta jos ja kun se edistyy.

Tulihan sitä taas pitkä teksti kirjoitettua, kun piti vähän ajatuksiaan purkaa, mutta onnea sille joka jaksoi lukea loppuun asti :)